perjantai 23. syyskuuta 2011

Ensimmäiset ennen-jälkeen kuvat



Minulla on ongelma. En aina huomaa ympärilläni olevaa kaaosta, lievää epäjärjestystä tai toisinaan jopa likaisuutta. Sitten kun joku alkaa ärsyttää silmää, sille on saatava välittömästi tehtyä jotain.

Wc:n hylly on vain ollut. Monta monta vuotta sama onneton korisysteemi ja vanhat, likaiset hammasharjat. Nyt se sitten loppui.

Claes Ohlsonilta löytyi teepussilaatikko jossa on ihanat lokerot valmiina. Ikean hammasharjatelineestä ruuvasin alaosan irti, tein tuon peltilaatikon pohjaan reijän ja ruuvasin sen hammasharjatelineen yläosan siihen. Alaosa sai kunnian lähteä kuusiveen eskarin ihmekoneen osaksi. Ainakin omaa silmää miellyttää. Ja sehän se onkin tärkein asia. =)

torstai 22. syyskuuta 2011

Syyyyyksyn tullen sieniä kasvaa karhunkankahalla.....


Nämä kyllä kasvoivat ihan Kuopion keskustan liepeillä, jossain sataman suunnalla.
Olivat niin älyttömän kauniita että pakko oli teillekin näyttää. Tämä hyöty tästä bloggaamisesta ainakin on, että paljon enemmän tulee otettuavalokuvia kuin ennen. Vaikkakin olis kiva saada parempi vehje, jolla kuvailla. Kuvailen tällä hetkellä Nokialaisellani, muistaakseni viiden pikselin kamera.

Oikea digikamerakin minulla on, mutta siinä pikselimäärä on jotain kahden ja kolmenpuolen välillä, joten kuvat ovat aika puuroa. Täytyy miettiä ilkeäisikö joulupukilta pyytää uutta... ;)

Pakko linkittää, ihania juttuja!!!

http://haaraamo.blogspot.com/2011/09/arvonta.html?showComment=1316707603878#c8001895652269355834

maanantai 12. syyskuuta 2011

Kiinalaisesta saa myös naamaperunoita.


Tämä rassukka kohtasi tiensä pään. Kuvan oton jälkeen se tietysti putosi lattialle. =(

torstai 1. syyskuuta 2011

Kummituspuuro


Montaa asiaa ei meidän perheessä varmaan tehdä "oikein",
niinkuin olevinaan kuuluisi tehdä. Mutta.
Keitän joka arkipäivä puuroa itselleni, kuusiveelle ja isi-ihmiselle.

Lapsi taiteili aamulla kuuden aikaan kyseisen luomuksen... =)